Koronaviruspandemia jatkuu edelleen aktiivisena ympäri maailmaa. Epidemiasta huolimatta Medikron tuotteita on turvallista käyttää. Kertakäyttöisen virtausanturimme sekä paineletkun rakenteen vuoksi laitteiston kautta tapahtuvaa ristikontaminaatiovaaraa potilaiden välillä ei ole. Hoitohenkilöstö suojautuu tutkimustilanteissa parhaiten käyttämällä henkilökohtaisia suojaimia oman organisaationsa antaman ohjeistuksen mukaisesti.
Bakteerifiltterin käyttö spirometriatutkimuksen aikana
Spirometriakäyttöön tarkoitetut bakteerifiltterit kehitettiin noin 30 vuotta sitten suojaamaan laitetta ja potilasta ristikontaminaatiovaaralta, kun siirryttiin tutkimusten teossa pelkästä ulospuhalluksesta virtaustilavuusmittaukseen. Virtausanturit olivat tuohon aikaan pestäviä eli kaikki tutkittavat potilaat puhalsivat saman anturin läpi, jonka vuoksi bakteerifiltteriä tarvittiin suojaamaan virtausanturia ja seuraavaksi puhaltavaa potilasta. Tämän vuoksi Medikro kehitti spirometrin, jonka virtausanturi oli kertakäyttöinen ja jossa potilaan puhaltama ilma ei missään vaiheessa päädy paineletkun kautta laitteen sisälle.
Bakteerifiltterin tarkoituksena on suojata potilasta ja sellaista spirometria, jonka virtausanturi ei ole kertakäyttöinen. Bakteerifiltteri ei suojaa henkilökuntaa eikä tutkimustilaa, sillä voimakas puhaltaminen altistaa usein yskimiselle puhalluksen aikana, jolloin potilas saattaa yskiä suoraan huoneilmaan, ottaen filtterin pois suustaan yskimisen ajaksi. Näin ollen oikean yskimistekniikan ohjeistaminen potilaalle ennen tutkimusta on suotavaa (esim. yskiminen hihaan tai kertakäyttöiseen paperiin). Halutessaan bakteerifiltteriä voi käyttää myös Medikron laitteiden kanssa, kunhan myös muusta suojautumisesta on huolehdittu. Niin filtteri kuin virtausanturikin ovat kertakäyttöisiä.
Medikron asiakaspalvelu COVID-19-pandemian aikana
Asiakaspalvelumme toimii normaalisti. Myynnissä ja yleisissä kysymyksissä voit lähetä meille pyyntö täällä tai puhelimitse numeroon 044 777 7003. Teknistä tukea varten käytä tätä lomaketta tai soita numeroon 044 777 7007 (ma-pe klo 9 -11 ja klo 12-14, GMT+3). Olethan meihin yhteydessä, mikäli sinulla on kysyttävää poikkeusjärjestelyihin liittyen!
Laite-esittelyt ja koulutukset onnistuvat myyntitiimiltämme myös etänä. Räätälöimme koulutukset toimipisteenne toiveiden mukaisiksi! Koulutukseen liittyvissä asioissa voitte laittaa sähköpostia osoitteeseen roadshow@medikro.com
Bakteerifiltterit tilattavissa tuotekoodilla M9293-100 (100 kappaleen laatikko). Lisätiedustelut ja tilaukset Medikron myynnistä numerosta: 044 777 7003 tai täällä sivulla.
Kommentit
0 kommenttia
Kirjaudu sisään jättääksesi kommentin.